OTTELURAPORTTI

Ilveksen komea kiri ei aivan riittänyt Oulussa

Ilves.com, Mikko Helin (joukkueenjohtajan kommentit)


Ilves nousi Kärppien vieraana päätöserän kahdella näyttävällä täysosumallaan kolmen maalin takamatkalta maalin päähän, mutta taipui lopulta tappioon hyvävauhtisessa kamppailussa. Kiri katkesi isäntien saatua toimitettua kiekon tyhjään maaliin tupsukorvien hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. Illan Ilves-hahmoiksi nousi ykkösketjun tutkapari Maxime Talbot – Jesse Niinimäki.

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:

Ilves tuli pirteästi avauserään, jonka ensimmäinen puolikas oli todella kovavauhtista kiekkoilua. Paras maalintekopaikka siunaantui Jesse Niinimäelle, mutta Taikurin harhautus puhtaan läpiajon päätteeksi ei purrut Kärppien veräjää vartioineeseen Johan Backlundiin. Erän ainoasta maalista vastasi hieman tämän jälkeen Kärpät, joka pääsi Ilveksen hyökkäyspään virheestä 2-1 hyökkäykseen, eikä Miikka Salomäki erehtynyt päästessään laukomaan suoraan poikittaissyötöstä.

Toinen erä sai huonon alun, kun Kärpät kuittasi Teemu Huhtalan hyökkäyspäässä liialla innokkuudella hankkiman jäähyn aikana lukemiksi 2-0. Osuma syntyi harmittavalla tavalla vaarattoman oloisen laukauksen muutettua täysin suuntaa maalin edessä. Rangaistukset kostautuivat jatkossakin, kun ensin Mikael Kuronen otti jäähyn korkeasta mailasta ja heti perään Erkki Rajamäki tuli hyökkäyspään taklaustilanteeseen liian kovalla vauhdilla. Kärppiin lyhyen tauon jälkeen palannut NHL-apu Jussi Jokinen täräytti kahden miehen ylivoimalla pelin jo lukemiin 3-0.

Ilves sai pelistä jälleen otetta erän loppupuoliskolla ja onnistui rikkomaan kuparisensa, kun Niinimäki päätti 2-1-hyökkäyksen tyylikkäästi tarkalla rannelaukauksella maalin takakulmaan. Vahvan työn osuman eteen teki Matias Sointu, joka teki Niinimäelle tilaa sitomalla puolustajan itseensä. Erän lopussa Samuli Kivimäki väläytti vielä hyvän nousun jälkeen hyvää laukaustaan, mutta Backlund sai olkapäänsä eteen ja torjui vielä Antti Kangasniemen rebound-yrityksenkin.

Kärppien Julius Junttila kaatoi sangollisen kylmää vettä taisteluilmeellä päätöserään luistelleen Ilveksen niskaan laukomalla kotijoukkueen jo turvallisen tuntuiseen 4-1 johtoon erän vanhettua vain reilun minuutin. Junttilan maalia, kuten Kärppien avausosumaakin, edelsi pitkä syöttö Ilves-puolustuksen selustaan. Tupsukorvien eväät eivät kuitenkaan olleet vielä syöty, sillä pelivirettään löytävä Jesse Niinimäki tarjoili ylivoimapyörityksen päätteeksi Max Talbotille syötön, jollaisia Taikurilta on odotettu. Talbot sai nostaa ensimmäisen Ilves-maalinsa lähes tyhjään rysään Niinimäen oivalluksen ansiosta.

Ilves sai Talbotin maalista kirivaihteen päälle ja painoi pelin väkisin hyökkäyspäätyyn. Näyttävä painostus päättyi kauniiseen osumaan Michael Keräsen vapautettua huikealla syötöllä vahvaa syksyä pelaavan puolustaja Jyrki Jokipakan pahantekoon takatolpalta. Ville Korhosella oli vielä paikka tasoittaa ottelu, mutta illan viimeinen Ilves-jäähy katkaisi kirin Ville Koistisen jouduttua rikkomaan karkumatkalle pyrkinyttä Kärppä-hyökkääjää. Alivoimasta selvittiin tällä kertaa ilman takaiskua, mutta kotijoukkueen Antti Mäkilä viimeisteli 5-3 osuman tyhjään verkkoon päätöserän viimeisellä minuutilla tupsukorvien hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia.

OTTELUN RATKAISUT:

Ilveksen kohtaloksi koituivat tänään jäähyt, joista varsinkin toisessa erässä hyökkäyspäässä hankitut kakkoset olisi pitänyt jättää ottamatta. Ottelun toinen ratkaisuelementti oli tupsukorvien viisikkopuolustuksen murtuminen kaksi kertaa pitkällä syötöllä.

ILVEKSEN PARHAAT:

Jesse Niinimäki alkaa olla kunnossa. Se tietää jatkossa vastustajalle tuskaisia hetkiä. Yhteispeli tuoreen vahvistuksen Max Talbotin kanssa sujui mainiosti. Ykkösketju, jossa Niinimäen ja Talbotin rinnalla pelasi Erkki Rajamäki ja tämän sovittaessa jäähyjään Matias Sointu, painoi pelin jatkuvasti Kärppien päätyyn. Puolustajista pari Niko Peltola – Martti Järventie selvisi ilman miinusmerkintöjä ja esitti rauhallista peruspeliä paineen alla.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:

+ Hyvä liike ja pirteä hyökkäyspeli. Joukkue oli kevyellä jalalla liikkeellä ja näytti päätöserässä selvästi kotijoukkuetta tuoreemmalta.
+ Joukkue osoitti jälleen kerran venymiskykyään. Hakametsässä näitä on nähty tällä kaudella ilahduttavan usein, jokohan vieraskaukaloissakin alkaisi kulkea.
- Turhat jäähyt. Vilkaisu oululaisryhmän pelaajalistaan kertoo, että jäähyjä ei Kärppiä vastaan kannata ottaa.
- Huolellisuuden puute keskialueen puolustuspelissä.

ERIKOISTA:

Samuli Kivimäki ei saanut 39:ssa ensimmäisessä Ilveksessä pelaamassaan ottelussa yhtään jäähyä, mutta 40:nnessä otti saman tien kaksi. Myös Erkki Rajamäki kunnostautui jäähytilastossa. Raju-Erkin Kärppä-pelissä ottamat 32 minuuttia veivät miehen tuhannen jäähyminuutin rajapyykille SM-liigassa.

SEURAAVA OTTELU:

Perjantaina 16.11. Ilveksen vieraaksi saapuu Porin Ässät. NHL-vahvistus Max Talbot esiintyy ensimmäistä kertaa Hakametsässä, joten kaikki Ilves-henkiset paikalle toivottamaan todellinen taistelija tervetulleeksi!

VALMENTAJA- JA PELAAJAKOMMENTIT:

Joukkueenjohtaja Matti Kaario kertoo valmistautumisen tauon jälkeiseen vieraspeliin menneen ihan normaaliin tahtiin.
- Maanantaina pidettiin jääharjoitukset, ja siitä sitten bussilla kohti Oulua.

Tauon jälkeiseen ottelun alkuun Ilves oli satsannut.
- Oulussa on iso kaukalo, joten liikkeen pitää olla kunnossa heti alusta. Jessellä oli hyvä paikka läpiajostaan, mutta harmittavasti ei mennyt, ja kaveri pääsi sen jälkeen kuittaamaan, suomii Kaario.

Ilves otti ottelussa koko joukon jäähyjä.
- Tottakai se on selvä, että varsinkaan Kärppiä vastaan ei kannattaisi boksissa istua. Osa oli aiheesta, osa aiheetta, mutta varsinkaan hyökkäyspään jäähyjä ei pitäisi kyllä ottaa.

Ilves taisteli kolmannessa erässä vielä melkein rinnalle.
- Kyllä tältä porukalta uskoa löytyy, kun huomaavat että hommat onnistuvat. Se pitäisi saada vaan käyntiin aikaisemmin.
- Jotenkin tuntuu että osa joukkueesta ei aivan uskonut tekemiseensä tänään. Pelihuumoria lisää, ja pelin sisäiset notkahdukset minimiin, miettii Pitkä.

Maxime Talbotista Kaariolla on vain hyvää sanottavaa.
- Viimeisen päälle ammattimies. Kentän ulkopuolella rento, ja valmentajia kunnioittava kohtelias herra, ja kaukalossa koko ajan sata lasissa kaikkensa antava ammattimies. Hyvää oppia meidän isommista kuvioista unelmoiville nuorille, ja Jessekin näemmä tykkäsi herran kanssa pelata, myhäilee Kaario.

Kärpät rankaisi armottomasti ylivoimalla, mutta tuomarien syyksi ei tappiota voi laittaa.
- Oli meillä tosin otteluvalvojan kanssa pelin jälkeen palaveri linjamiesten toiminnasta, ja hän oli samaa mieltä että toiminta ei ollut sitä mitä pitäisi olla, tyytyy Kaario toteamaan.

Ilves-faneja oli Ouluun lähtenyt taas kunnioitettava määrä.
- Eihän täällä Kärppä-fanit mitään ääntä pitänyt kuin maalin jälkeen. Meidän fanit siellä mekasti koko pelin. Loistavaa sakkia, kehuu Pitkä


Kärpät - Ilves 5-3 (1-0,2-1,2-2)
1. erä
Maalit
11.32  1 - 0Miikka Salomäki (Atte Ohtamaa - Joonas Komulainen)
Jäähyt
7.15  Samuli Kivimäki Ilves 2 min koukkaaminen
17.46  Antti Mäkilä Kärpät 2 min liian monta pelaajaa jäällä
2. erä
Maalit
23.48  2 - 0Joonas Komulainen (Juha-Pekka Haataja - Jason Demers) YV
29.32  3 - 0Jussi Jokinen (Juha-Pekka Haataja - Toni Kähkönen) YV
34.07  3 - 1Jesse Niinimäki
Jäähyt
22.45  Teemu Huhtala Ilves 2 min kampitus
25.29  Vladimir Eminger Kärpät 2 min estäminen
28.22  Mikael Kuronen Ilves 2 min korkea maila
28.54  Erkki Rajamäki Ilves 2 min kärsi Jesse Niinimäki
28.54  Erkki Rajamäki Ilves 10 min automaattinen käytösrangaistus
35.02  Ilkka Mikkola Kärpät 2 min koukkaaminen
35.15  Samuli Kivimäki Ilves 2 min korkea maila
3. erä
Maalit
41.16  4 - 1Julius Junttila (Atte Ohtamaa) VoM
46.48  4 - 2Maxime Talbot (Jesse Niinimäki - Ville Koistinen) YV
50.30  4 - 3Jyrki Jokipakka (Michael Keränen)
59.22  5 - 3Antti Mäkilä (Miikka Salomäki) TM
Jäähyt
42.28  Martti Järventie Ilves 2 min koukkaaminen
45.53  Kyle Turris Kärpät 2 min koukkaaminen
56.07  Erkki Rajamäki Ilves 20 min käytösrangaistus
56.07  Ville Koistinen Ilves 2 min estäminen
Maalivahdit
Kärpät Johan Backlund Torjunnat 9+10+5=24
Ilves Anders Lindbäck Torjunnat 8+7+6=21 (poissa 59.07 - 59.22)
Jäähyt
Kärpät 4 kpl / 8 minuuttia
Ilves 9 kpl / 44 minuuttia
Yleisöä
6083
Tuomarit
Vesa Keränen - Jari Levonen (Samuli Niskanen - Samuli Orava)
Kokoonpanot
Kärpät
1. Kenttä
85 Kähkönen - 36 Jokinen - 27 Haataja
6 Mikkola - 55 Demers
2. Kenttä
71 Huml - 77 Turris - 39 Plihal
26 Lehtonen - 28 Niemelä
3. Kenttä
22 Salomäki - 30 Komulainen - 13 Junttila
5 Ohtamaa - 25 Eminger
4. Kenttä
20 Suoranta - 23 Kemppainen - 16 Mäkilä
Maalivahdit
31 Backlund (33 Karhunen)
Ilves
1. Kenttä
18 Rajamäki - 25 Talbot - 11 Niinimäki
6 Koistinen - 33 Jokipakka
2. Kenttä
20 Korhonen - 75 Kangasniemi - 28 Kivimäki
8 Peltola - 77 Järventie
3. Kenttä
29 Sointu - 36 Kokkala - 71 Keränen
9 Orenius - 22 Hovinen
4. Kenttä
72 Välimaa - 17 Kuronen - 21 Huhtala
Maalivahdit
35 Lindbäck (31 Kolppanen)


L�het� kaverille   Tulosta sivu  Jaa Facebookissa