OTTELURAPORTTI

Ilves taipui pitkän kaavan jälkeen

Ilkka Uitti


Lahdessa pelattu jumbofinaali ei maaleja tarjonnut ennen voittomaalikilpailua. Siinäkin tarvittiin kahdeksan paria ennen kuin voittaja selvisi. Pelicans oli lopulta niukasti parempi ja kukisti Ilveksen lukemin 1-0 (0-0, 0-0, 0-0, 0-0).

OTTELUN KULKU:

Ensimmäinen erä oli tasaista pelailua. Molemmat joukkueet saivat kolme rangaistusta, mutta erikoistilanteistakaan huolimatta verkko ei kummassakaan päässä heilunut. Kertaalleen Pelicans onnistui yllättämään hienon ottelun pelanneen Ilves-vahti Anders Lindbäckin, mutta Timo Pärssinen ohjasi Markus Seikolan siniviivakudin selkeästi korkealla mailalla. Myös Ilveksellä oli omatpaikkansa, sillä joukkue pääsi pariin eri otteeseen maukkaisiin 2-1 -hyökkäyksiin.

Kamppailun toinen erä eteni Ilveksen komennossa aina erän puoliväliin saakka, kunnes ottelun tuomaristo nousi esiin. Kai Kantolan suorittama taklaus tulkittiin ainutlaatuisella tavalla päähän kohdistuneeksi taklaukseksi ja tämän jälkeen loppuerä sujuikin rikkonaisesti. Ilvekselle tuomittiin kolme hyvin kyseenalaista rangaistusta täysin puhtaista taklauksista ja kuin kirsikkana kakun päälle tuomaristo päätti vielä erän loputtua tuomita Maxime Talbotille ottelurangaistuksen käytöksestä. Homma lähti täysin raitapaitojen käsistä ja tunteet kuumenivat kaukalossa.

Kolmas erä oli jälleen tasaista kiekkoilua, vaikka taso ei päätöserässäkään päätä huimannut. Molemmat saivat luotua tekopaikkoja, mutta maalivahdit kentän molemmissa päissä olivat ohittamattomia. Minuutti ennen loppua kotijoukkueen Radek Smolenak sai kiekon avopaikkaan, mutta Lindbäck nollasi tsekin yrityksen ja pystyi torjunnallaan takaamaan Ilvekselle pisteen. Jatkoajallakaan ei maaliverkkoja venytelty. Ilves pääsi pelaamaan viimeisen minuutin ylivoimalla – valitettavasti joukkue ampui kaksi kertaa ja
yhtä monesti ensimmäistä vastustajaa päin.

OTTELUN RATKAISU:

Vasta voittomaalikilpailu toi selvyyden voittajasta. Smolenak onnistui kahdesti, Ilveksen uolustaja Ville Koistinen peräti kolmesti, isäntien Pekka Jormakka kerran ja lopulta niitin taistelulle iski Timo Pärssinen, kun Jesse Niinimäki epäonnistui omassa tasoitusyrityksessään. Pelicans sai hankittua Ilvekseen viiden pisteen kaulan, mutta lahtelaiset ovat pelanneet yhden ottelun enemmän.

ILVEKSEN PARHAAT:

Maalivahti Lindbäck jatkoi hyviä otteitaan ja pystyi torjunnoillaan pelaamaan vierasjoukkueelle pisteen.

ERIKOISTA:

Ottelu ei todellakaan noussut suurten pelien joukkoon, sillä se oli tasoltaan varsin vaatimaton, mutta koko SM-liigan kannalta on huolestuttavaa, kuinka tuomaritoiminta voi olla täysin luokatonta ja linjatonta. Etenkin toisen erän show oli sitä tasoa, mitä ei voi järjellä käsittää. Kuluvan kauden aikana kritiikki tuomareita kohtaan on kasvanut ja illan pelin perusteella voidaan todeta, että täysin aiheesta. Tappelut ovat käytännössä loppuneet kovien sanktioiden takia, mutta näköjään myös taklauspeliä ei voi enää harrastaa, sillä niistä tuomitaan linjattomasti rangaistuksia. Ottelun rumin niitti voi mennä tuomareilta ohitse, mutta puhtain taklaus sen sijaan nähdään erikoisesti epäpuhtaana. Koko laji kärsii tällaisesta toiminnasta, sillä pelaajat eivät voi tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jääkiekko on pelaajien peli, eikä sen pitäisi olla tuomareiden pyörittämä arpasirkus.

ERIKOISTA, OSA 2:

Ilves ei ole tehnyt maalia reiluun kahteen peliin. On selvää, että tällaisella hyökkäyspelaamisella ei pisteitä ole tarjolla. Illan ottelu oli täysin voitettavissa ja nämä pelit pitävät pystyä kääntämään kotiin, mikäli Ilves haluaa välttää kevään karsinnat. Kurssin on yksinkertaisesti käännyttävä, sillä otteluita on vielä tarpeeksi jäljellä.

ERITYISHUOMIO:

Lahteen oli saapunut arviolta yli 150 Ilves-henkistä antamaan tukensa joukkuueelle. Upea suoritus ja siitä kiitokset kannattajille.

SEURAAVA OTTELU:

Ilveksen seuraava ottelu on keskiviikkona, kun se isännöi Hakametsässä paikallisvastustaja Tapparaa. Ottelu alkaa kello 18.30.


Pelicans - Ilves 1-0 (0-0,0-0,0-0,1-0,0-0)
1. erä
Maalit
  Ei maaleja
Jäähyt
5.46  Martti Järventie Ilves 2 min koukkaaminen
9.16  Danny Richmond Pelicans 2 min väkivaltaisuus
9.16  Kai Kantola Ilves 2 min väkivaltaisuus
10.58  Marko Pöyhönen Pelicans 2 min kampitus
14.52  Pekka Saarenheimo Pelicans 2 min kampitus
18.14  Arto Tukio Ilves 2 min koukkaaminen
2. erä
Maalit
  Ei maaleja
Jäähyt
20.50  Maxime Talbot Ilves 2 min kampitus
22.40  Vili Sopanen Pelicans 2 min liian monta pelaajaa jäällä
32.08  Kai Kantola Ilves 2 min kärsi Janne Laakkonen
32.08  Kai Kantola Ilves 10 min automaattinen käytösrangaistus
33.38  Vili Sopanen Pelicans 2 min kampitus
37.29  Ilkka Pikkarainen Pelicans 2 min väkivaltaisuus
37.29  Antti Kangasniemi Ilves 2 min väkivaltaisuus
37.29  Danny Dries Ilves 2 min estäminen
39.17  Niko Peltola Ilves 2 min ryntäys
40.00  Maxime Talbot Ilves 20 min pelirangaistus
3. erä
Maalit
  Ei maaleja
Jäähyt
46.08  Ilkka Pikkarainen Pelicans 2 min poikittainen maila
50.32  Niko Peltola Ilves 2 min koukkaaminen
jatkoaika
Maalit
65.00  1 - 0Timo Pärssinen
Jäähyt
64.03  Vili Sopanen Pelicans 2 min koukkaaminen
vom-kilpailu
Maalit
  Ei maaleja
Jäähyt
  Ei jäähyjä
Maalivahdit
Pelicans Ondrej Pavelec Torjunnat 8+10+6=1=25
Ilves Anders Lindbäck Torjunnat 10+5+11=3=29
Jäähyt
Pelicans 8 kpl / 16 minuuttia
Ilves 11 kpl / 48 minuuttia
Yleisöä
4086
Tuomarit
Jarno Heikkinen - Antti Hämäläinen (Jouni Korhonen - Teemu Riikonen)
Kokoonpanot
Pelicans
1. Kenttä
70 Smolenak - 57 Saarenheimo - 25 Jormakka
2 Korpikari - 4 McBain
2. Kenttä
27 Pärssinen - 30 Kauppila - 51 Pikkarainen
43 Jaatinen - 26 Latvala
3. Kenttä
24 Tavi - 23 Immonen - 15 Sopanen
36 Richmond - 22 Seikola
4. Kenttä
39 Pöyhönen - 20 Paakkolanvaara - 14 Männikkö
Maalivahdit
31 Pavelec (33 Kuusela)
Ilves
1. Kenttä
47 Laakkonen - 25 Talbot - 11 Niinimäki
6 Koistinen - 33 Jokipakka
2. Kenttä
29 Sointu - 19 Kantola - 71 Keränen
8 Peltola - 77 Järventie
3. Kenttä
20 Korhonen - 75 Kangasniemi - 10 Dries
81 Tukio - 23 Näppilä
4. Kenttä
18 Rajamäki - 36 Kokkala - 28 Kivimäki
Maalivahdit
35 Lindbäck (31 Kolppanen)


L�het� kaverille   Tulosta sivu  Jaa Facebookissa