OTTELURAPORTTI

SaiPa rankaisi erikoistilanteista

Mikko Helin


Maaottelutauko pysäytti Ilveksen neljän ottelun pisteputken, kun Saipa piti pisteet Lappeenrannassa luvuin 3-2.

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:

Ottelun ensimmäinen erä oli juri sellainen kuin voi odottaa ottelutauon jälkeen. Kummatkin joukkueet hakivat omia asetelmiaan, ja ennenkaikkea pelirytmiään. Maalivahditkin pääsivät erässä suhteellisen helpolla. SaiPan Jani Niemiselle listattiin ainoastaan viisi torjuntaa, eikä aamuharjoituksissa loukkaantunutta Anders Lindbäckiä tuurannut Ville Kolppanen joutunut torjuntatöihin kuin yhdeksän kertaa.

Toiseen erään SaiPa tuli kovalla vauhdilla, mutta Kolppanen Ilveksen maalilla pysyi terävänä. Niinkuin tasaisissa väännöissä yleensä, erikoistilanteet ratkaisevat. Valitettavasti taululle pääsi ensimmäisenä kotijoukkue, joka kuittasi Max Talbotin huitomisjäähyn ylivoimaosumalla. Maalin viimeisteli reboundista Jaakko Rissanen, Olavi Vauhkosen ja huimassa vireessä olevan Stefano Giliatin esityöstä. Ilves-puolustus oli tilanteessa hieman unessa. Kolmannessa erässä pääosaan nousi tuomarityöskentely. Tunteita pintaan nosti erityisesti Saipan Giliatin saama varsin kyseenalainen estämisjäähy. IItalialaisverellä höystetty kanukki ei boksikomentoaan hyvällä sulattanut, ja taklasikin itsensä suihkuun lähestulkoon samantien jäähyaitiosta päästyään. Kotijoukkueen peliä ei jäähy kuitenkaan sekoittanut, vaan ex-Ilves Antti Bruun syötti Jesse Mankisen maalintekoon vain reilu puoli minuuttia Giliatin jäähyn alkamisen jälkeen.

Ilves ei kuitenkaan luovuttanut, vaan ajassa 51.42 Niko Peltola sivalsi kavennusmaaliin Daniel Paillen ja Martti Järventien toimiessa syöttäjinä. Ilveksen kiri kuitenkin tyrehtyi Antti Kangasniemen kyynärpäätaklauksesta ottamaan jäähyyn, jonka loppupuolella sputnikit iskivät Olavi Vauhkosen toimesta voittomaaliksi 3-1. Saipan ottaessa pelin lopuksi vielä kaksi jäähyä, pääsi Ilves Maxime Talbotin toimesta kaunistelemaan loppuluvuiksi 3-2.

OTTELUN RATKAISUT:

Ottelu oli varsin tyypillinen tauon jälkeinen kamppailu, jossa pelillisten hienouksien sijasta nähtiin lähinnä pelirytmiin totuttelua, sekä turhautumisia.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:

Loukkaantunutta Anders Lindbäckiä tuurannut Ville Kolppanen selvisi iltapuhteestaan puhtain paperein. Ilveksen hyökkääjät eivät testanneet SaiPan maalivahtia tarpeeksi. Ilman laukauksia ei tule tehoja.

ERIKOISTA:

Yli kaikkien odotusten pelanneen SaiPan kotiluolaan oli vaivautunut ainoastaan 3125 katsojaa. Toisiksi vähiten koko kaudella. Ilman uskollisia Ilves-faneja lukema olisi alkanut kakkosella.

SEURAAVA OTTELU:

Ilves jatkaa vieraskiertueellaan torstaina Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi.


SaiPa - Ilves 3-2 (0-0,1-0,2-2)
1. erä
Maalit
  Ei maaleja
Jäähyt
5.20  Janne Laakkonen Ilves 2 min koukkaaminen
6.50  Mark Lee SaiPa 2 min koukkaaminen
19.12  Ville Koistinen Ilves 2 min koukkaaminen
2. erä
Maalit
28.14  1 - 0Jaakko Rissanen (Olavi Vauhkonen - Stefano Giliati) YV
Jäähyt
27.28  Maxime Talbot Ilves 2 min huitominen
39.44  Ville Hämäläinen SaiPa 2 min väkivaltaisuus
39.44  Maxime Talbot Ilves 2 min ryntäys
39.44  Matias Sointu Ilves 2 min väkivaltaisuus
3. erä
Maalit
47.15  2 - 0Jesse Mankinen (Antti Bruun - Jaakko Rissanen) TV
51.42  2 - 1Niko Peltola (Daniel Paille - Martti Järventie)
57.24  3 - 1Olavi Vauhkonen (Tommi Jokinen - Jaakko Rissanen) VoM YV
59.54  3 - 2Maxime Talbot (Erkki Rajamäki - Matias Sointu) IM YV
Jäähyt
42.38  Mark Lee SaiPa 2 min väkivaltaisuus
42.38  Konsta Mäkinen Ilves 2 min väkivaltaisuus
44.00  Stefano Giliati SaiPa 2 min estäminen
46.37  Stefano Giliati SaiPa 5 min
46.37  Stefano Giliati SaiPa 20 min pelirangaistus
46.37  Martti Järventie Ilves 2 min väkivaltaisuus
55.36  Antti Kangasniemi Ilves 2 min kyynärpäätaklaus
55.36  Antti Kangasniemi Ilves 10 min käytösrangaistus
57.55  Juha Koivisto SaiPa 2 min huitominen
59.29  Per Savilahti-Nagander SaiPa 2 min kampitus
Maalivahdit
SaiPa Jani Nieminen Torjunnat 5+8+7=20
Ilves Ville Kolppanen Torjunnat 9+16+11=36 (poissa 57.55 - 60.00)
Jäähyt
SaiPa 8 kpl / 37 minuuttia
Ilves 9 kpl / 26 minuuttia
Yleisöä
3125
Tuomarit
Jarno Heikkinen - Jani Luoma-aho (Aleksi Koskinen - Henri Tukia)
Kokoonpanot
SaiPa
1. Kenttä
19 Giliati - 28 Rissanen - 13 Mankinen
49 Backman - 88 Savilahti-Nagander
2. Kenttä
22 Lee - 14 Löfman - 42 Jokinen
33 Salcido - 23 Bruun
3. Kenttä
63 Poukkula - 10 V Hämäläinen - 12 Koivisto
48 Pukka - 38 Riikola
4. Kenttä
91 Jekimovs - 26 Flinck - 24 Vauhkonen
Maalivahdit
39 Nieminen (93 Ullberg)
Ilves
1. Kenttä
40 Paille - 25 Talbot - 29 Sointu
6 Koistinen - 33 Jokipakka
2. Kenttä
20 Korhonen - 75 Kangasniemi - 19 Kantola
8 Peltola - 77 Järventie
3. Kenttä
47 Laakkonen - 71 Keränen - 11 Niinimäki
81 Tukio - 3 Mäkinen
4. Kenttä
18 Rajamäki - 36 Kokkala - 28 Kivimäki
Maalivahdit
31 Kolppanen (1 Karjalainen)


L�het� kaverille   Tulosta sivu  Jaa Facebookissa