ENNAKKO

Kolmas kerta toden sanoo?

Mikko Rainio


Ilves hakee kauden avauspisteitään tiistaina Hakametsässä pelattavassa kamppailussa Lahden Pelicansia vastaan. Liigan avausviikon kamppailut muita hämäläisjoukkueita vastaan toivat tupsukorvien tilille kaksi tappiota, mutta lupaavasti sujunut HPK-ottelun jälkimmäinen puolisko antoi joukkueelle tarvittavaa itseluottamusta.

Edelliset kohtaamiset

Joukkueet pelasivat viime kaudella neljästi vastakkain. Ilveksen lokakuisen komean 6-3 -vierasvoiton jälkeen Pelicans vei loput kohtaamiset puhtaasti nimiinsä. Keväällä 2009 lahtelaiset yllättivät Ilveksen SM-liigan playoffien ensimmäisellä kierroksella. Tasaisen ottelusarjan kaikki kolme peliä päättyivät vierasvoittoon maalin erolla.

Mielenkiintoista

* Ilves on viimeksi avannut sarjan kahdella tappiolla syksyllä 2005. Silloin perään tuli vielä kolmas pisteetön ottelu ennen kuin suunta kääntyi. Tupsukorvien liigahistorian heikoin startti koettiin syksyllä 1995. Karsintakevään jälkeen valmentajaksi saapuneen Vladimir Jursinov juniorin luotsaama nuori joukkue avasi kautensa agenttinumeroin 0-0-7, mutta selvitti tiensä vielä playoffeihin.

* Kummankaan joukkueen riveissä ei ole yhtään pelaajaa, joka olisi aiemmin urallaan edustanut illan vastustajaseuraa. Tämä on nyky-SM-liigassa varsin harvinainen asetelma.

* Pelicans valmistautui alkaneeseen kauteen pelaamalla ainoastaan kuusi harjoitusottelua. Näistä joukkue voitti varsinaisella peliajalla kolme ja hävisi kaksi. Lisäksi Neftehimikin KHL-yhdistelmä joutui taipumaan lahtelaisille jatkoajalla.

* Lahtelaisryhmä avaa kautensa pitkällä vieraskiertueella kotihallinsa remontin valmistumista odotellessaan.

Kuumat pelaajat

Kovaluinen Ilves-laituri Masi Marjamäki iski Hämeenlinnassa todellisen maalintekijän osuman veivaamalla puolustajan valelaukauksella pihalle ja niittaamalla sitten limpun ranteella yläpesään. Marko Anttilan loukkaantuminen alleviivaa entisestään Marjamäen tärkeää roolia nuoren joukkueen yhtenä johtohahmona. Puolustaja Niko Peltolan pelirohkeus ja itseluottamus ovat upeaa seurattavaa.

Pelicans piinasi kauden avausottelussaan perjantaina Jokereita aina jatkoajalle asti. Pussinokkien avainpelaajia Helsingissä olivat 35 torjuntaa kerännyt maalivahti Niko Hovinen ja tehot 1+1 värkännyt tshekkihyökkääjä Jakub Sindel. Ruotsista takaisin SM-liigaan palannut terrierimäinen puolustaja Jyri Marttinen huhki jäällä lähes 27 peliminuuttia.

Odotettavissa

Toivottavasti avauspisteiden metsästys ei kipsaa nuorta Ilves-joukkuetta entisestään. Kovat paineet positiivisen startin saamiseen kaudelle näkyivät tupsukorvien esityksissä Tapparaa ja HPK:ta vastaan jännityksenä ja väkinäisenä yrityksenä. Pelicansin isäntänä Ilveksen on saatava otteisiinsa rentoutta, jotta joukkue pystyy pelaamaan maltillisesti omaa peliään.

Loukkaantumistilanne pakottaa valmennusjohdon kasaamaan ketjuja uuteen uskoon, joten yhteispelin löytyminen nopeasti nousee yhdeksi illan avainteemoista Ilveksen kannalta. Pelicans-leirissä Ilves-kamppailu lienee etukäteen laskettu yhdeksi alkukauden potentiaalisimmista pistelähteistä, joten vierasjoukkueen valmistautuminen ja keskittyminen otteluun ovat varmasti kunnossa..


Kokoonpanot
Ilves
1. Kenttä
15 Marjamäki - 22 Lee - 25 Rajala
5 Bäckström - 8 Peltola
2. Kenttä
88 Rask - 51 Määttänen - 11 Niinimäki
44 Glenn - 23 Bruun
3. Kenttä
20 Korhonen - 10 Myttynen - 85 Pellinen
81 Tukio - 55 Kesä
4. Kenttä
71 Keränen - 18 Tuominen - 19 Kantola
Maalivahdit
35 Hurme (74 Aittokallio)
Pelicans
1. Kenttä
54 Dickenson - 40 Helminen - 14 Tyrväinen
58 Marttinen - 26 Latvala
2. Kenttä
86 S Blomqvist - 3 Loppi - 48 Sindel
7 Jalvanti - 44 H Blomqvist
3. Kenttä
36 Rinkinen - 25 Rohtla - 24 Tavi
4 Uotila - 55 Forsström
4. Kenttä
28 Sihvonen - 61 Heino - 39 Pöyhönen
Maalivahdit
32 Hovinen (33 Kuusela)


L�het� kaverille   Tulosta sivu  Jaa Facebookissa