Ilves Ilves

04

(0-1, 0-2, 0-1)

60:00 - Ottelu päättynyt 

60:00 - Ottelu päättynyt 

Yleisöä 7300

Tappara Tappara

Tappara jätti Ilveksen nollille

27.3.2017 - Jura Tapiainen
Tappara jätti Ilveksen nollille

Tampereella nähtiin puolivälieräsarjan neljäs kamppailu, jossa Ilveksellä oli voitolla mahdollisuus laittaa Tappara selkä seinää vasten. Vastaavasti Tappara haki ottelusta voittoa noustakseen sarjassa Ilveksen rinnalle. Ottelu alkoi tupsukorville lupaavasti, mutta ensimmäisenä osui kuitenkin Tappara. Johdon saanut Tappara ei asemastaan enää luopunut, vaan kirvesrinnat tasoittivat otteluvoitot numeroihin 2-2 puhtaalla voitolla lukemin 0-4.

Ilves hallitsee tehottomasti

Ilves aloitti ottelun samaan tapaan kuin ottelusarjassa on totuttu; ennakkoluulottomasti ja vauhdikkaasti. Ilveksen aggressiivinen karvaus piti Tapparan puolustuksen varpaillaan ja avauspelin kanssa oli suuria ongelmia. Ilves hyödynsi Tapparan passiivisuutta nopeilla keskialueen ylityksillä ja pääsi hyökkäysalueelle kovalla prosentilla. Tappara puolusti kuitenkin omaa päätään järkevästi ja tehokkaasti ja sai pidettyä Ilveksen parhaiden maalipaikkojen ulkopuolella. Ilveksen hyökkäykset kääntyivät liiaksi kaukalon laidoilla pyörimiseksi eikä Tapparan puolustusta saatu liikkeelle ja maalinedustaa avatuksi. Tappara oli etenkin erän ensimmäisen puolikkaan erittäin passiivinen ja jopa haluttoman oloinen etenkin omassa hyökkäyspäässään. Antti Lehtonen sai olla maalillaan rauhassa ja harvat laukaukset erän alkupuolella tulivat kaukaa ja ilman maskia. Ilves sai ensimmäisen mahdollisuutensa ylivoimalla erän 12. peliminuutilla, kun Blake Parlett joutui rikkomaan puolustajien välistä rynninyttä Jerry D'Amigoa. Ilveksen ylivoima oli kuitenkin suorastaan heikkoa, ylivoimakuvio ei lähtenyt missään vaiheessa liikkeelle eikä Tapparan Dominik Hrachovina joutunut torjuntatöihin käytännössä lainkaan. Heikon ylivoiman päätteeksi iski kuitenkin Tappara. Ylivoimatilanteen päättyessä Jani Lajunen pääsi kiinni Ilveksen kiekonmenetykseen omalla siniviivalla ja lähetti rangaistusaitiosta juuri päässeen Parlettin läpiajoon. Antti Lehtonen pelasi tilanteen turhan aggressiivisesti ja Parlett vei harhautuksella kämmenpuolelta Tapparan johtoon 0-1. Ilves sai toisen mahdollisuutensa ylivoimalla vain minuutti Tapparan maalin jälkeen, mutta laihoin tuloksin. Ylivoimapeli oli selvästi parempaa ja kuvio saatiin liikkeelle, mutta vaaralliset maalipaikat jäivät uupumaan. Erän viimeiset kolme minuuttia rangaistuksen jälkeen menivät Tapparan nimiin. Johtoaseman saaneet kirvesrinnat olivat ensi kertaa aktiivisia karvauksessaan ja saivat haastettua Ilveksen puolustusta omassa päässään. Enempää maaleja ei kuitenkaan enää nähty, joten erätauolle mentiin vierasjohdossa 0-1.

Tappara iskee erän alkuun

Tappara tuli toiseen erään aivan erilaisella sykkeellä kuin ottelun alussa ja iski illan toisen osuman jo puolen minuutin pelin jälkeen. Jani Lajunen seurasi oman laukauksensa kulmaan, kiersi maalin taakse ja vei puolustajien huomion mennessään. Lajunen löysi maalin kierrettyään Kristian Kuuselan yksin maalin edestä eikä Kuusela paikasta erehtynyt. Tarkka rannelaukaus napsahti tolpan juureen ohi Lehtosen. Tappara sai osumasta vielä yhden vaihteen ja vyörytti hyökkäyksiä Ilveksen alueelle kovalla intensiteetillä. Ilves oli omalla alueellaan vaikeuksissa ja oli erän ensimmäiset minuutit potkun perässä Tapparaa. Viiden minuutin jälkeen Tappara lisäsi johtonsa kolmeen maaliin. Aleksi Elorinne pelasi kiekon maalin eteen, Ilveksen puolustus pelasi irtokiekon lepsusti ja Veli-Matti Savinainen oli paikalla. Savinainen iski irtokiekkoon nopean laukauksen ja ohitti Lehtosen, joka ei ehtinyt odottaa laukausta maalin edustalta. Ottelun tempo rauhoittui selvästi maalien jälkeen ja Tappara tyytyi puolustamaan johtoaan ja haastamaan Ilvestä vastahyökkäyksillä. Antti Lehtonen joutui venymään muutamaan ison pelastukseen pitääkseen numerot siisteinä. Lehtoselle ottelu oli vaikea; laukauksia tuli melko vähän, mutta varsinkin toisessa erässä laukaukset olivat vaarallisia maalipaikkoja. Erän puolivälin jälkeen Tappara tyytyi entistä enemmän puolustamaan johtoaan eikä järin aktiivisesti hakenut lisäosumia. Ilves piristyi vastaavasti erän loppua kohden ja sai aikaiseksi muutamia laukauksia kohti Hrachovinaa, joka napsi kuitenkin kiekot kiinni varmasti. Suurimpana haasteena ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä Ilveksellä oli pääseminen Tapparan viisikon sisälle hyökkäysalueella ja parhaille maalintekopaikoille. Näistä asetelmista lähdettiin kolmanteen erään Tapparan johtaessa 0-3.

Päätöserä pelaillaan pois alta

Ilves jäi puolen minuutin jälkeen alakynteen, kun Veli-Matti Vittasmäkeä rangaistiin kahdella minuutilla kampituksesta. Tapparan tehokas ylivoimapeli ei aikaillut, vaan iski ottelun lopullisen ratkaisun. Jani Lajunen ja Veli-Matti Savinainen merkittiin syöttäjiksi Teemu Nurmelle, joka viimeisteli illan neljännen osuman. Nurmi nousi väkisin laidasta maalin kulmalle ja runnoi kiekon etukulmasta sisään Lehtosen taakse. Molemmat joukkueet tunnustivat tilanteen ja päätöserä oli lopulta käytännössä ajan kuluttamista. Näennäisestä yrittämisestä huolimatta ei kolmannessa erässä juuri kilpailua ja taistelua kiekosta enää nähty. Ainoa jännitettävä asia erässä oli enää, saako Ilves rikottua Dominik Hrachovinan nollan. Ilves sai viimeisten minuuttien aikana mahdollisuuden päästä maalisarakkeeseen, kun Martin Røymark joutui kahden minuutin istunnolle huitomisesta. Ilves pääsi vielä haastamaan Hrachovinan muutamalla laukauksella, mutta nuori tsekkivahti ei ollut ohitettavissa. Täten neljäs ottelu meni Tapparan nimiin puhtaasti 0-4 ja otteluvoitot ovat illan jälkeen tasan 2-2.

Ottelun ratkaisut:

Ilves jätti käyttämättä etsikkoaikansa ensimmäisen erässä. Ottelu oli täysin hallussa, mutta Ilveksen ylivoimapeli kääntyi turhaksi takaiskuksi virheiden jälkeen. Tappara rokotti Ilvestä puolustuspään virheistä armottomasti kautta ottelun.

Ilveksen parhaat:

Michael Keränen oli harvoja näkyviä hahmoja hyökkäyspäässä ja pääsipä mies kilauttamaan pystytolppaakin kertaalleen. Nuoret Juho Liuksiala ja Otto Koivula jatkoivat ennakkoluulottomia otteitaan.

Ilveksen plussat ja miinukset:

+ Ilves aloitti ennakkoluulottomasti ja oli ottelun alun kuskin penkillä

- Ilves menetti otteensa omilla virheillään

- Puolustuspään virheet kostautuivat

Seuraava ottelu:

Sarjan viides ottelu pelataan Hakametsässä Tapparan isännöimänä keskiviikkona 29.3. alkaen klo 18:30.

KUVARAPORTTI