Maaliahne Liuksiala hyvillä fiiliksillä jatkosopimuksesta

6.1.2017 - Marko Herckman
Maaliahne Liuksiala hyvillä fiiliksillä jatkosopimuksesta

Kahden vuoden jatkosopimuksen Ilveksen kanssa solminut Juho Liuksiala, 21, on ollut hyvässä vireessä tällä kaudella. Eilen kaksi maalia Tapparan verkkoon paukuttanut nuori laitahyökkääjä on mennyt tasaisesti eteenpäin ja napannut mahdollisuuden saatuaan vakuuttavasti paikan Ilveksen kokoonpanosta.

Liuksiala oli kahdella maalillaan yksi eilisen paikallispelivoiton arkkitehdeistä. Kokoonpanopulmien kanssa paininut Ilves lähti paikallispeliin erittäin vaikeista lähtökohdista, joka lisäsi entisestään voiton maistuvuutta.

- Kyllähän siinä kaikki odotukset oli lähtökohtaisesti meitä vastaan. Lähdettiin sillä mielellä, että joka jätkä taistelee loppuun asti ja näytettiin, että pystytään voittamaan mikä tahansa joukkue tässä sarjassa. Ei siinä sen kummempaa ollut. Puolustettiin hyvin, Lehtonen pelasi maalissa hyvin ja saatiin tehtyä paikoista maalit – siinä se oli, Liuksiala pohtii perjantaina aamujäiden jälkeen.

- Hyvä fiilis siitä voitosta tietysti on, mutta ei sitä auta enää hirveästi muistella. Huomenna pelataan taas ja varmasti on kova peli tulossa – sitä kohti vaan, hyökkääjä kääntää katseita jo lauantain Pelicans-kamppailua kohti.

Liuksiala viimeisteli paikallispelissä Ilveksen ensimmäisen ja kolmannen maalin.

- Ensimmäisessä maalissa "Lada" (Arto Laatikainen) heitti hyvän ohjurin ja johonkin se osui. Toinen meni sitten tyhjiin. Totta kai se on hyvä fiilis, kun tekee maaleja, mutta voitto on tärkeintä, "Dogi" jatkaa tutun vaatimattomaan tyyliinsä.

Liuksiala on pelannut tällä kaudella nyt 14 liigapeliä ja tehoja on kertynyt mukavat 7+2=9.

- Hyvin on lähtenyt alusta asti kulkemaan. Pitää vaan jatkaa samalla tapaa energisesti ja sitten kun saa paikan, niin tehdä maali – ei siinä sen kummempaa.

Nopealiikkeinen laitahyökkääjä osui heti kauden avauspelissään Pelicansia vastaan. Nopea onnistuminen oli tärkeää.

- Kyllä se oli tosi tärkeä homma. Siinä sai heti sellaisen hyvän itseluottamuksen päälle, kun huomasi, että pystyy täälläkin jatkamaan sitä samaa omaa peliä.

Hyvä fiilis jatkosopimuksesta

Juho Liuksiala pelasi pari vuotta sitten muutaman liigapelin, mutta viime kausi meni kokonaan A-nuorissa, jossa laituri voitti Suomen mestaruuden ja maalipörssin. Tämä kausi käynnistyi Lempäälässä, jossa Liuksiala haki oppia miesten peleistä.

- Kyllä se oli kasvattava kokemus – siellä oppi pelaamaan miesten pelejä. Lekissäkin oli välillä vaikeita aikoja, mutta sitten se lähti kulkemaan ja se on jatkunut täällä liigassakin.

- Liigassa pelataan paljon taktisemmin kuin Mestiksessä. Mestiksessä mennään aika paljon vaan kovaa päästä päähän sen enempää miettimättä. Liigassa puolustuspeli on tiiviimpää ja ylivoimahyökkäyksiä tulee aika paljon enemmän, Dogi vertailee.

Ketjukaverit Ilves-paidassa ovat Liuksialalla vaihdelleet, mutta toiselta laidalta on useimmiten löytynyt Jerry D'Amigo, jonka kanssa yhteispeli on toiminut mallikkaasti.

- Joo. Jerry on ehkä enemmän sellainen pelaaja, joka tykkää pitää kiekkoa ja syötellä. Siinä on itsellä hyvä olla ja etsiä vaan vapaata paikkaa. Jerry on vielä aika kova ammattilainen, siinä koittaa samalla itse ottaa oppia.

D'Amigo on viime aikoina ollut Liuksialan tapaan hyvässä vireessä. Rauhallinen Liuksiala näkee eloisamman D'Amigon tuovan joukkueeseen hyvää virtaa.

- Kyllä Jerry on kentän ulkopuolellakin mukava ja hauska kaveri, joka tuo paljon positiivista energiaa koppiin, Dogi hymyilee.

Liuksiala on niitä harvoja Ilves-pelaajia, jotka ovat välttyneet tällä kaudella isommilta loukkaantumisilta. Joukkueen sisällä jatkuvia kokoonpanomurheita ei ole laiturin mukaan murehdittu.

- Ne ketkä pystyy pelaamaan, pelaa sitten sitäkin kovemmin. Joka kerta kun joku on tippunut pois, niin me on yritetty ottaa siitä vaan lisää voimaa.

Liuksiala itse on yksi kauden positiivisimmista yllätyksistä Ilves-paidassa. Eilen julkaistiin maaliahneen hyökkääjän kahden vuoden jatkosopimus.

- Totta kai siitä on hyvät fiilikset, että saa jatkaa täällä pari seuraavaakin vuotta. Koko ajan on tullut kehitystä Myrrän "Joken" alaisuudessa voimapuolellakin. Mielellään täällä jatkaa, nuori hyökkääjä myhäilee.

Kategoriat: Haastattelu