Niko Ahoniemi uskoo pudotuspelipaikkaan

16.2.2017 - Vesa Suonsyrjä
Niko Ahoniemi uskoo pudotuspelipaikkaan

Ilveksellä on käynnissä jo omat pudotuspelit, kun joukkue taistelee paikasta kymmenen joukkoon runkosarjassa. Joukkueen energinen laituri Niko Ahoniemi, 20 uskoo että tänään kaatuu HPK ja että joukkue nappaa himoitun pudotuspelipaikan.

Ensimmäistä liigakauttaan pelaava Niko Ahoniemi on pelannut 31 runkosarjaottelua, joissa on syntynyt tehot 2+6=8. Kuinka mies itse näkee kautensa tähän asti.

- On ollut hyviä ja huonoja jaksoja omassa pelaamisessa. Pelasin omasta mielestäni hyvän jakson vähän aikaa sitten, mutta nyt on muutama peli mennyt taas huonommin. Nyt pitää pitää huolta siittä, että omalta osaltani pelaan hyvät pelit runkosarjan loppuun.

- Paikkoja maalintekoon on ollut vähintään tarpeeksi ja jossain kohdassa siitä tuli apina selkään, kun ei oikein mistään uponnut kiekko maaliin. Kovan työn kautta sekin varmasti helpottuu tulevaisuudessa, pohtii Ahoniemi.

Kautensa Ahoniemi aloitti Lempäälässä, jossa Lempäälän Kisan riveissä hän pelasi neljätoista ottelua tehoin 2+4=6. Nuo pelit olivat hänen ensimmäiset pelinsä aikuisten sarjoissa.

- Uskon saaneeni sieltä kovuutta miesten pelejä varten. Ero junioripeleihin oli selvä, sillä junnuissa enemmän mennään tilanteen mukaan ja aikuisten peleissä peli on kaikin puolin kovempaa ja taktisempaa, analysoi Ahoniemi.

Viime keväänä mestaruutta A-nuorissa juhlinut Ahoniemi on hyvä ärsyttämään vastapuolen pelaajia ja sen lisäksi erinomainen haastamaan puolustajia hyvän liikkeen ja mailatekniikan avulla. "Rölli" onkin koittanut tuoda omia vahvuuksiaan myös liigapeleihin.

- Silloin kun pelaamiseni sujuu muutenkin hyvin niin omat vahvuudet pääsevät paremmin esiin. Yritän ihan tietoisesti päästä vastustajien ihon alle ja aina välillä se onnistuukin, hymyilee Ahoniemi.

Ahoniemi on pelannut pitkään yhdessä Markku Flinckin kanssa. Toisella laidalla pelasi pääasiassa Markus Jokinen aina loukkantumiseensa asti. Jatkuvuus on Ahoniemn mieleen.

- Molempien kanssa on pirun hyvä pelata ja me löysimme heti yhteisen kemian pelaamiseen ja sitä kautta ketjumme peli loksahti heti paikoilleen.

- Hyvin toimivassa ketjussa on mukava pelata ja yhteiset pelit parantavat pelaamista.

Tänään Ilves kohtaa huipputärkeässä kamppailussa hyvää kautta pelaavan HPK:n. Minkälaisia ajatuksia ottelu herättää.

- Pisteitä pitää saada. Se on lähtökohta ottelulle. Meillä on ollut tasaisia pelejä heitä vastaan ja ainakin edellisessä kohtaamisessa HPK oli täysin lyötävissä.

- Meidän pitää käyttää omia vahvuuksiamme ja laittaa kiekkoa heidän puolustajiensa taakse niin sitä kautta uskon, että tänään nappaamme voiton, pamauttaa Niko Ahoniemi.

Ilveksen kotiotteluiden jonkinlaisesta kotikirouksesta on kirjoiteltu läpi kauden.

- Se on ihan tyhjää kirjoittelua. Jotain otsikoita pitää aina saada. Me pelaajat emme tuollaisia asioita mieti, vaan keskitymme jokaiseen otteluun samalla lailla.

Kauden loppurypistykseen Niko Ahoniemellä on selvät sävelet.

- Kaikki on omissa käsissä. Meillä on monta kuuden pisteen peliä edessä, kun kohdataan muita pudotuspelipaikasta taistelevia joukkueita. Nyt mitataan riittävätkö rahkeet ja meidän pitää huolehtia siitä, että annamme jokaisessa ottelussa kaikkemme.

- Uskon vahvasti, että me hoidamme itsemme pudotuspeleihin vaikka väkisin.

Kategoriat: Haastattelu