Joona Koppanen hakee läpimurtoa Ilveksessä

2.5.2017 - Vesa Suonsyrjä
Joona Koppanen hakee läpimurtoa Ilveksessä

Kuva : Pekka Suojanen

Nuori Ilveksen junioreista oppinsa ammentanut Joona Koppanen, 19 hakee läpimurtoa ammattilaisten sarjoissa oman kotiseuransa Tampereen Ilveksen väreissä.

Lempäälässä nuoruutensa viettänyt raamikas (195cm/87kg) Joona Koppanen, 19 on hakenut määrätietoisesti kehitystä siirtymällä nuoremmissa ikäluokissa Tampereelle pelaamaan.

- Pelasin jalkapalloa ja yleisurheilin Lempäälässä ja pelasin samaan aikaan LeKi:ssä. Halusin kehittyä kiekkoilijana ja keskityin siihen ja siirryin Ilvekseen C-junioreihin pelattuani ensin KooVeessa nuoremmissa junioreissa.

Kokoisekseen todella nopeana pelaajana Koppanen on vaikea pysäytettävä ja koossa on hyötyä myös alivoimapelaamisessa. Läpi juniorivuosien Koppasta on kehuttu kahden suunnan pelaajana.

- Nopeus on ollut aina oma vahvuuteni ja siitä on hyötyä alivoimalla kun yrittää katkoa ja peittää syöttösuuntia ja tietenkin kun antaa painetta. Olen onnistunut kuluneella kaudella myös ylivoimapelaamisessa, jossa pystyn rakentamaan maalipaikkoja ja ratkomaan myös itse.

Kaudella 2015-16 Joona Koppanen pääsi juhlimaan kahta mestaruutta kun Ilves voitti kultaa A-nuorissa ja Koppanen lisäksi alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

- Grand Forksissa, Pohjois Dakotassa pelattu turnaus oli ainutlaatuinen kokemus. Harvoin on kaikki järjestetty noin viimeisen päälle. Siellä pääsi mittaamaan tasoaan oman ikäluokkansa parhaita vastaan ja näkemään missä on kehittymisen tarvetta. Pelit pelattiin pienessä kaukalossa ja vauhti oli kovempaa mihin A-nuorissa oli tottunut. Kaikin puolin upea tapahtuma, fiilistelee Joona Koppanen.

- Meillä oli A-nuorissa hieno joukkue kasassa ja meillä oli tiukka taistelu mestaruudesta. Oli mahtava tunne kun onnistuttiin voittamaan se mestaruus hyvien kavereiden kanssa. Tulee varmasti säilymään muistoissa pitkään, kaudella 40 pelissä tehot 9+17=26 summanut Koppanen muistelee mestaruuskautta.

Kuluneelle kaudelle Joona Koppasen rooli kasvoi huomattavasti ja paikka löytyi A-nuorten ykkösketjun keskeltä. 38 ottelussa syntyivätkin muhkeat tehot 23+31=54, jotka toivat valinnan sarjan parhaaksi hyökkääjäksi.

- Pelasin alkukauden jälkeen pääosin Joona Ikosen ja Topias Haapasen kanssa ja siinä koostumuksessa oli hienoa pelata kun taitoa ja vauhtia riitti kaikilla kolmella, kehaisee Koppanen A-nuorten runkosarjan pistepörssissä sijoille 1 ja 2 sijoittuneita ketjukavereitaan.

- Pääsin pelaamaan paljon ja pelasin myös molempia erityistilanteita eli yli ja alivoimaa. Ennen joulua tuli pieni paussi peleihin kun satutin selkääni kontaktitilanteessa, mutta sekin meni onneksi nopeasti ohi.Itselleni oli tärkeää, että pystyin pelaamaan isoa roolia, kehittymään ja tekemään tulosta, summaa Koppanen päättynyttä kautta.

Huhtikuun puolessa välissä Joona Koppanen teki kolmen vuoden tulokassopimuksen NHL-joukkue Boston Bruinsin kanssa, joka varasi Koppasen vuoden 2016 draftin viidennellä kierroksella.

- Kun meidän kautemme päättyi aloin miettimään tullevaisuutta ja puhuin muun muassa Mattilan veljesten (Julius ja Jesper) kanssa ja lopulta päädyin siihen, että Liigassa olisi minulle paras paikka kehittyä, pitkään siirtymistä yliopistosarjoihin miettinyt Koppanen kertoo.

- Kun se sopimus Bostonin kanssa syntyi oli se ensimmäinen askel kohti NHL-unelmaa. Nyt pitää pystyä kehittymään pelaajana, että se lopullinen unelma toteutuu ja pääsen myös pelaamaan NHL:ssa. Sopimus oli kuitenkin selvä merkki siitä, että olen tehnyt asioita oikein.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Joona Koppanen solmi yhden vuoden sopimuksen Ilveksen kanssa. Seuraa pitkään kannattaneelle Koppaselle Ilveksen edustaminen on suuri kunnia.

- Sopimusneuvottelut menivät helposti ja oli hienoa sitoutua omaan kotiseuraan, jossa olen pelannut jo vuosia ja kannattanut aina Ilvestä. Ilveksessä pelaaminen on ollut haaveena jo pienestä lähtien, joten tietenkin odotan tulevaa innolla, hymyilee Koppanen.

- Tämä Ilveksen kanssa tehty sopimus lykkää Bruinsin kanssa tehtyä sopimusta eli vasta tämän kauden jälkeen minun kolmivuotinen sopimukseni sinne alkaa, selventää Koppanen.

Huomenna (3.5) kokoontuva joukkue on isoin osin ennaltaan tuttu Joona Koppaselle. Vastuuseen valmis nuorukainen lähtee hakemaan peliaikaa omilla vahvuuksillaan.

- Pelaajistosta tunnen lähes puolet ja Jouko Myrrä on valmentajista tuttu, joten hyvältä pohjalta pääsen liikkeelle. Pyrin saamaan vastuuta keskushyökkääjän paikalla, mutta tarvittaessa pystyn pelaamaan myös laidalla, ennakoi Koppanen.

Kategoriat: Haastattelu