Suomen Turku, lauantai 16.4.2022.
Nick Baptiste on herättänyt viimeisen toivon muutama minuutti ennen loppua, ja minä tiedän, että tästä tulee vielä kaunis tarina. Nyt mennään kaikkein vaikeimman kautta tasoihin ja kohti seiskapeliä.
Mutta siniviivalla on kerran toisensa jälkeen vastassa musta surma, eikä Ilves tunnu saavan edes kiekkoa alueelle.
Hyökkäys toisensa jälkeen tyrehtyy betoniseen joukkuepuolustukseen. Armonaika vähenee. Ei tässä voi käydä näin. Viimeisillä sekunneilla kiekko saadaan vielä poukkoilemaan B-pisteiden väliin kuin flipperikuula, mutta laukausta ei saada koskaan lähtemään. Ja sitten se Nurmi purkaa viimeisen kerran.
Tarinaa ei ollutkaan kirjoitettu niin kuin me uskoimme viimeistään talvella, kun olimme sarjajohdossa.
“On tämä vain merkillisen kaunis seura. Ihanan raastava, vahva tunne, joka ei kuitenkaan ikinä palkitse. Ensi kausi. Silloin me olemme vahvoja. Silloin meillä on uusia pelaajia.”
***
Ja tässä vaiheessa nyyhkykolumnistille saa kaataa ne tervat ja höyhenet päälle. Ilveksen kausi on ollut aivan mielettömän upea, ja tämä tarina on juuri sellainen kuin sen kuuluu olla. Politiikassa on mainio sanonta: “Kansa on puhunut – pulinat pois.”
Nyt seiskasarja on puhunut. Ei sitä koskaan voita huonompi joukkue. Aina voidaan tietysti spekuloida sairasteluja ja loukkaantumisia, mutta kukaan ei muista niitä myöhemmin. Ilveksen lento riitti tänä vuonna tähän, ja joukkue otti valtavan kukonaskeleen eteenpäin. Kärppäsarja oli eeppinen klassikko, ja Tepsiäkin vastaan tarjosimme yli 30 000 katsojalle kotona kolme komeaa matsia.
Ensi vuonna meillä on huomattavasti enemmän rintakarvoja ja taisteluarpia mennä seuraavan esteen yli. Ja ehkä vielä myös sitä seuraavan.
Miten varmistamme parhaat mahdolliset asetelmat ensi kaudelle?
Voittamalla pronssia.
***
Mahtava Ilves-perhe on kartalla kaikesta. Etenemme kausi ja askel kerrallaan kohti suurinta unelmaa. Tätä kirjoitettaessa uusi kotimme on myyty parissa päivässä käytännössä täyteen.
Sunnuntaista on tulossa spektaakkeli.
Keväällä 2001 koettiin myös upea tapahtuma. Ilves tahkosi hurjan jatkoeräsarjan HIFK:ta vastaan, mutta joutui väsyneenä nöyrtymään Tapparalle.
Ilves ei surrut kauaa tappiota, vaan lähti päättäväisesti kukistamaan Kärppiä runsaslukuisen kotiyleisön eteen. Hakametsässä koettiin vapautuneen riehakas pronssiottelu.
Ottelun voittomaalin teki Raimo Helminen. Maestro hehkutti samana vuonna ilmestyneessä Veijareita & Virtuooseja -kirjassa nauttineensa tästä mitalista sata kertaa enemmän kuin vuoden 1985 mestaruudesta.
“Se oli suuri voitto. On kauhea ero voittaa tai hävitä viimeinen ottelu”, Raipe kommentoi nyt. “Sarjassa oli iso määrä kovia joukkueita – niin kuin nytkin. Ja nyt on erikoisen pitkä tauko: melkein kuin uusi kausi alkaisi!”
Kevään 2001 kapteenistosta Vesa Viitakoski ja Jani Nikko ovat samoilla linjoilla.
“Ei ollut vaikeaa syttyä parin vaikean kauden jälkeen. Saatiin pelata kotona, ja tapahtuma oli hieno”, Viitakoski arvioi. “Kärpät oli siinä vaiheessa vielä yllättäjä ja nälkäinen: nyt voi olla hyvin samanlaiset asetelmat. En usko, että joku ei laittaisi kaikkea likoon kentällä!”
“Nyt joukkueella on viikko aikaa palautua”, Nikko toteaa. “Kun otetaan pronssia, se on tärkeä merkkipaalu, joka kasvattaa joukkuetta ja koko organisaatiota. Yleensä tietyt stepit pitää käydä läpi, ja nykyistäkin huumaa on rakennettu monta vuotta. Voihan olla, että ensi kauden jälkeen päästään toteamaan, että pronssi jätti nälkää…! Ja harvemmalla pelaajalla on kovin monta mitalia.”
***
Vuosituhannen alussa HPK tuntui olevan joka vuosi pronssilla, ennen kuin joukkue oli kypsynyt mestariksi vuonna 2006. Joukkueen valmensi ensin kolmesti pronssille ja sitten mestaruuteen muuan Jukka Jalonen.
“Pronssin ja nelossijan ero on kuin yö ja päivä!” pamauttaa Leijonakuningas, joka on kokenut myös neljännen sijan. “On mahtava olotila, kun on ensin kärsitty se pieni suruaika välierien jälkeen, ja sitten kaulassa roikkuu metallia. Toiselle jää luu käteen, ja se on julmaa. Pronssi on voitettu mitali, ja sen eteen kannattaa laittaa kroppaa likoon.”
Jukka Jalonen uskoo, että täysi Nokia Arena tulee siivittämään molemmat joukkueet antamaan kaikkensa.
“Suurin osa pelaajista ja valmentajista ei pääse ikinä pelaamaan edes pronssista”, Jalonen jatkaa. “Jos hävitään, tulee fiilis, että kaudesta ei jäänyt mitään käteen. Kyllä siinä on hymy huulilla, kun tuuletetaan voittoa. Sen voin sanoa, ja sen tulette näkemään.”
Nähdään sunnuntaina, taistelutoverit.
***
PS. Kiitoksia, Tuomas Virkkunen.
