1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilveksen viikko päätökseen Pelicansin isäntänä

Ilveksen viikko päätökseen Pelicansin isäntänä

Mikko Aaltonen

LA 21.9. 17:00 Ilves - Pelicans, Tampere
Teema: Ilves-perhe yhdessä

Ilveksen kolmen ottelun viikko huipentuu kotiotteluun Lahden Pelicansia vastaan. Joukkueet lähtevät otteluun varsin erilaisista lähtökohdista, ainakin lyhyellä aikajänteellä tarkasteltuna.

Ilves starttasi liigakauden kahdella voitolla, kun ensimmäisessä kotiottelussa TPS nöyrtyi lukemin 4–2 ja perjantaina Hämeenlinnassa paikallinen Pallokerho kukistettiin lukemin 4–0. Hämeenlinnassa joukkueen sankareina hurjastelivat kolme pistettä mieheen takoneet ykkösketjun hyökkääjät Matias Mäntykivi, Eemeli Suomi ja Jens Lööke. Jakub Málek torjui takalinjoilla kauden ensimmäisen nollapelin. Ykkösketjun lisäksi maalinteossa onnistui myös ottelun avausmaalin iskenyt kapteeni Niklas Friman.

Pelicans voitti sarja-avauksessaan JYPin vieraskaukalossa voittolaukauskilpailun jälkeen numeroin 4–3. Kulunut viikko on ollut kuitenkin mollivoittoinen, sillä satakuntalaiset hakivat vierasvoitot Lahdesta. Keskiviikkona Ässät nappasi pisteet mukaansa lukemin 5–2, kun taas Lukon voitto tilastoitiin perjantaina muotoon 4–0.

Sarjataulukossa Ilves nousi kahdella voitollaan sijalle kahdeksan. Pelicans on sarjassa toiseksi viimeisenä takanaan ainoastaan HPK.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat neljästi. Keskinäisten otteluiden pisteet olivat kauden jälkeen tasan 6–6 molempien voitettua kahdesti vieraissa. Syyskuun lopulla Pelicans haki 3–1-vierasvoiton Nokia Arenalta. Ilves kuittasi joulukuussa tuon hakien pisteet Lahdesta lukemin 5–3. Pelicansin voittolukemat Nokia Arenalla olivat tismalleen samat tammikuun puolessa välissä. Joukkueiden edellinen virallinen kohtaaminen pelattiin viime helmikuun alussa Lahdessa, jolloin Ilves hurjasteli Isku Areenan tulostaululle loppunumeroiksi 7–1.

SEURAA HEITÄ:
Ilveksen Jens Lööke on löytänyt oman paikkansa ykkösketjun oikeasta laidasta. Maalintekijänä tunnettu Lööke on pelaajana monipuolinen ja pystyy tuomaan peliin sekä kiekollista osaamista että myös puolustuspään kurinalaisuutta. Yhteispeli Matias Mäntykiven ja Eemeli Suomen kanssa vaikuttaa tällä hetkellä täysin saumattomalta.

Pelicansin ruotsalaislaituri Lars Bryggman pelaa lahtelaisten riveissä kolmatta kauttaan. Nuhjuisen alun jälkeen kiekko alkoi löytää maaliin ja viime kaudella osumia syntyi playoffsit mukaan lukien 25. Bryggman osaa maalinteon lisäksi liikkumisen myös pelin harmaalla alueella, joten Ilves-nipulla pitää pää pysyä myös kylmänä silloin, kun sitä vaaditaan.


Ole mukana ottelussa

Ilves-Pelicans -ottelun teemana on ”Ilvesperhe yhdessä”. Nokia Arenan aulassa pääset tutustumaan mm. Ilves Futis-Liigan ja Ilves Ringeten toimintaan.

Ottelun ennakkolähetys virittää ottelun tunnelmaan ajankohtaisilla haastatteluilla sekä syventyy ottelun lähtökohtiin. Ennakkolähetys käynnistyy Ilves+:ssa 1,5 tuntia ennen ottelun alkua ja se on kuunneltavissa myös Tampereen Ilves -mobiilisovelluksessa.

Ennen illan Liiga-ottelua Nokia Arenalla pelataan Ilves U20 kotiottelu klo 12:30. Ilves saa vastustajakseen Jokerit. Otteluun on vapaa pääsy ja ovet aukeavat klo 12:00. Katsomo tyhjennetään ottelun jälkeen ennen Liiga-ottelua.

15:30 Ottelun ennakkolähetys Ilves+:ssa
15:30 Lippuportit aukeavat
16:00 Ilves Pregame Nokia Arenan aulassa
16:45 Alkushow
17:00 Ottelu alkaa

Ottelun jälkeen Ilves Aftergame areenan aulassa

MTV Urheilun suora lähetys käynnistyy kello 16.45.

OSTA LIPUT OTTELUUN

UUTISET