Ilveksen kolmen ottelun viikko päättyy lauantaina Espoossa, kun Ilves kohtaa Kiekko-Espoon toistamiseen kuluvalla viikolla. Tiistain voiton jatkoksi Ilvekselle kelpaisi takuuvarmasti paluu voittojen tielle tappiollisen paikallispelin jälkeen.
Ilves kohtasi perjantaina paikallisvastus Tapparan kolmatta kertaa tällä kaudella. Tasainen ja monivaiheinen ottelu päättyi lopulta Tapparan 4–2-vierasvoittoon. Ilveksen maaleista vastasivat kolmannessa erässä Daniel Gazda sekä ensimmäisen hyväksytyn Ilves-maalinsa tehnyt Carl Klingberg.
Kiekko-Espoo vietti perjantaina lepopäivää pelihommista, mutta oli kaukalossa torstaina, jolloin irtosi 2–1-jatkoaikavoitto HIFK:n kotiluolasta. Varsinaisella peliajalla espoolaisten riveistä vastasi ottelun avausmaalin tehnyt Ville Lajunen. Jatkoajalla ratkaisun iski Tanskan maajoukkuepuolustaja Anders Koch.
Joukkueet olivat tiistaina vastakkain ensimmäistä kertaa sitten kevättalven 1998. Ilves oli kotikaukalossaan parempi maalein 2–0. Jakub Málek tukki maalin ja Jens Lööke sekä Matias Mäntykivi hoitivat maalinteon.
Ilveksen kultakypärä Espoon reissulla on Eemeli Suomi tehoin 9+18=27. Kiekko-Espoon kultakypärää kantaa pelikunnossa ollessaan Peter Quenneville. Hänen tehonsa kirjataan muotoon 12+8=20. Sarjataulukossa Ilves on ennen lauantain kierrosta kahdeksantena 41 pisteen saalillaan. Kiekko-Espoo löytyy sarjasta puolestaan sijalta viisi. Pisteitä on kasassa 48.
TIESITKÖ TÄTÄ:
Ilves ja Kiekko-Espoo ovat ainoat joukkueet tämän kauden Liigassa, jotka ovat voittaneet kaikki pelinsä, joissa ovat tehneet ottelun avausmaalin.
MISTÄ SEURATA OTTELUA:
Ottelu alkaa Espoo Metro Areenalla kello 17.00.MTV Urheilun suora lähetys lähtee käyntiin kello 16.45. ILVES+ Ottelulähetys käynnistyy kello 16.00. Lähetyksessä paketoidaan viikon teema, eli pelaajien roolittaminen. Mysteeri-Ilveksestä voit puolestaan voittaa 15 hengen aition itsellesi kalenterivuoden viimeiseen kotiotteluun. Tule kuulolle!