Ilveksen ja KalPan välinen välieräsarja jatkui maanantaina Nokia Arenalla, kun Ilves haki sarjan ensimmäistä voittoaan. Ottelu eteni Ilveksen komennossa ja voitto irtosi lopulta loppuluvuin 3-0. Ilveksen maaleista vastasivat Jens Lööke, Ville Meskanen ja Juuso Könönen. Dominik Pavlát torjui nollapelinsä eteen 19 kertaa.
Ensimmäistä voittoaan jahdannut Ilves aloitti ottelun erittäin energisesti ja sai luotua kaipaamiaan pidempiä hyökkäyksiä KalPan alueelle. Ketjukoostumuksiaan kovalla kädellä muovannut kotijoukkue hallitsi pelin alkua suvereenisti ja pääsi ensi kertaa ylivoimalle ajassa 7:55, kun Kasper Simontaival lähti istunnolle mailasta kiinnipitämisestä. Ylivoima kariutui kuitenkin nopeasti, kun myös Carl Klingberg joutui rangaistusaitioon samasta syystä.
Ottelu jatkui rikkonaisena edellispelien alkujen tapaan, kun illan kolmas rangaistus vihellettiin jo ajassa 9:26, tällä kertaa KalPan Ville Ruotsalaiselle. Tämä tiesi Ilvekselle 4v3 -ylivoimaa eikä kotijoukkue jättänyt tilaisuuttaan hyödyntämättä. Se pyöritteli kiekkoa aikansa, jonka jälkeen Jens Lööke täräytti komealla laukauksellaan vihreäpaidat johtoon. Syöttöpisteet ajassa 9:49 syntyneeseen osumaan kirjattiin Arttu Pellille ja Ville Meskaselle.
KalPan alivoima jatkui pian osuman jälkeen ja Ilves vei pelin jälleen kuopiolaisten päätyyn. Ylivoima jatkui vakuuttavana ja kiekko oli toistamiseen maalissa ajassa 11:22. Arttu Pelli pelasi kiekon Ville Meskaselle, joka tälläsi pelivälineen vastustamattomasti ohi Stefanos Lekkasin. Lööke merkkasi kakkossyötöllään illan toisen tehopisteensä.
Ilveksen meno oli täysin erinäköistä kuin kahdessa edellisessä ja kuopiolaiset olivat lähes koko erän ottavana osapuolena. Ilveksen rohkea peli hyökkäysalueella meinasi kostautua erän loppupuolella, kun Konsta Kapanen pääsi polkemaan läpiajoon. Dominik Pavlát nollasi kuitenkin KalPa-hyökkääjän yrityksen. KalPa sai erän loppuun myös ensimmäisen ylivoimansa, mutta Ilveksen alivoima jatkui sarjassa sataprosenttisena.
Ilves pelasi kokonaisuudessaan upean erän eikä lisäosumatkaan ollut kaukana. Muun muassa Simon Johansson pääsi karkaamaan lopussa vielä puolittaiseen läpiajoon, mutta tällä kertaa Lekkas pystyi venyttämään kiekon tielle. Ottelun alun kuvasta kertoi oleellisesti myös erän torjunnat, jotka kirjattiin Pavlát 4 – Lekkas 13. Erätauolle siirryttiin 2-0 -lukemissa.
Kakkoserä käynnistyi vauhdikkaasti, mutta tällä kertaa mentiin pitkään ilman tilastomerkintöjä. Tilanteita riitti molemmissa päissä, mutta lukemat pysyivät entisellään. Erän alkua vietiin enimmäkseen Ilveksen komennossa, mutta myös KalPalla oli omat paikkansa. Pavlát jatkoi kuitenkin tolppien välissä erinomaisia otteitaan. Erän alkupuoliskon vaarallisin paikka nähtiin kuitenkin Ilveksen toimesta, kun Toni Utunen kilautti kiekon tolppaan.
Erän ensimmäinen rangaistus vihellettiin ajassa 29:25, kun Jarkko Parikka komennettiin helpohkoin perustein estämisestä istunnolle. KalPa sössi kuitenkin tilaisuutensa samantien, kun Otto Latvala pääsi isosti Matyas Kantnerin ihon alle ja sai hankittua hänelle rangaistuksen. KalPalla oli neljällä neljää vastaan hyvä vaihe eikä kavennusmaali ollut kaukana. Pian KalPa sai mahdollisuutensa myös ylivoimalla, mutta alivoimainen Ilves piti kuopiolaisten ylivoimaviisikkoa pilkkanaan.
Ajassa 34:41 oli Ilveksen vuoro pelata ylivoimaa, kun KalPa hölmöili itselleen joukkuerangaistuksen – liian monta pelaajaa jäällä. Ilves pyöritti ylivoimaa käytännössä koko kaksi minuuttia samaa alivoimanelikkoa vastaan, mutta KalPa kesti ilman takaiskuja. Tapahtumarikas kakkoserä ei lopulta maaleja tarjonnut ja myös toiselle erätauolle mentiin samoissa lukemissa. Torjunnat tässä vaiheessa merkittiin 9-23.
Päätöserä käynnistyi KalPa-merkkisesti ja vierailijat saivat luotua Ilveksen päätyyn enemmän paikkoja kuin aikaisemmin. Kotijoukkueen puolustus piti kuitenkin huolen siitä, että lukemat säilyivät entisellään. Kun hetki oltiin menty puolustuskannalla, oli kuitenkin jälleen Ilveksen vuoro iskeä. Arttu Pelli tarjosi kiekon Juuso Könöselle, joka rokotti entistä seuraansa ajassa 45:14.
Pian osuman jälkeen oli joukkueiden vuoro pelata jälleen tasavajaalla, kun sekä Patrick Curry että Arttu Pelli lähtivät toinen toisensa jälkeen kahden minuutin istunnoille. KalPa oli lähellä kavennusta tasavajaalla, kun Lasse Lappalainen pääsi kokeilemaan huippupaikasta. Kiekko nousi kuitenkin yli maalin. Ottelussa oli kiihkeä tunnelma alusta lähtien ja erän edetessä tuntui siltä, että asetelmia alettiin hakemaan pikkuhiljaa jo kohti keskiviikkoa.
Kun ottelua oli pelaamatta 4:46, tuli peliin vielä pidempi katko pleksin hajoamisen vuoksi. Sen jälkeen nähtiin vielä kumpaiseenkin leiriin yhdet rangaistukset, mutta lisäosumia ei erikoistilanteiden kautta tullut. KalPa haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, mutta ei saanut kunnollista kiriä aikaan. Ilves pelasi erän loppuun kunniakkaasti ja nappasi voiton hienolla esityksellä loppuluvuin 3-0. Torjunnat menivät lopulta 19-29.
Sarja jatkuu keskiviikkona Kuopiossa.