Ilveksen ravihevonen Rehab on uransa ensimmäisessä startissa tiistaina 12.2.2019 Tampereen Teivon raviradalla. Raipe-rahastolle varoja juokseva 3-vuotias ruuna on esittänyt treeneissä mukavia otteita, ja debyyttiä odotetaan mielenkiinnolla.
Liigan ja Suomen Hippoksen yhteinen Raviliiga-hanke pääsee tänä vuonna täyteen vauhtiin. Mukana olevien 12 liigaseuran hevoset ovat nyt kaikki 3-vuotiaita ja alkavat kukin pikku hiljaa starttailla. Viime vuoden puolella kilpailun makuun pääsivät jo HIFK:n ja Jukureiden hevoset, nyt on Ilveksen Rehabin vuoro näyttää osaamistaan.
Rehabin valmennuksesta vastaa Suomen kärkivalmentaja Markku Nieminen, joka vuodesta toiseen niittää menestystä ennen kaikkea nuorilla hevosilla. Tiistain ensistarttiin Rehabin kyytiin hyppää puolestaan maamme moninkertainen ajajaliigavoittaja Mika Forss. Ensitahdit kilpailutouhuun haetaan näin alkuvuodesta, päätähtäin on ikäluokan suurissa kasvattajakilpailuissa syksyllä.
Rehab starttaa Teivon ravien 3. lähdössä, joka ajetaan klo 18.50. Tulevan tiistain ravien teemana on Ystävänpäivä ja sisään pääsee kaksi henkilöä yhden hinnalla.
Raviliiga jatkuu aina vuoden 2020 loppuun asti, jolloin selviää, millä joukkueella on paras ravihevonen. Kunkin hevosen omistajuus on jaettu tuhanteen osaan. Rehabin osuuksia voi ostaa Ilves-Kaupasta tai osoitteesta www.raviliiga.fi, josta löydät myös lisätietoa Raviliigasta.