Riippumatta siitä, kuka olet ja mitä haluat, tavoittelet tavalla tai toisella elämässäsi yhtä asiaa.
Jotakin tunnetta.
Mieti hetki. Kaikki tavoitteet, joita oikeasti haluat, voidaan sanoittaa hyvinkin monella tavalla. Jokaisen kohdalla palataan tavalla tai toisella samaan asiaan: miltä minusta tuntuu, kun tämä asia on tapahtunut?
Se on yksinkertaisuudessaan vastaus myös siihen, että miksi sinä menet taas katsomaan sitä Ilveksen peliä.
Ihmiselämään mahtuu loputon määrä toinen toistaan hienompia asioita, joihin liittyy mitä mielettömimpiä tunteita. Mihinkään muuhun kuin Ilveksen jääkiekko-otteluun ei kuitenkaan liity tunne, joka saa (määritelmän mukaan) aikuisen ihmisen karjumaan niin, että näkö, kuulo ja ymmärrys häipyy. Ja vieruskaverit saavat taas kerran ihmetellä, että oletko kunnossa.
Näytti jo vahvasti siltä, että Kuopion herhiläiset tekevät yhdestä ainoasta paikastaan kaksi maalia ja pystyvät sen jälkeen tuhoamaan hyökkäyspelimme, ja meidän joukkueemme suurien toiveiden kevättarinasta tulee lyhyt ja koruton. Savin kuolemantärkeä elämänkävely tasoitusmaalissa oli ensimmäinen tajunnanräjäytys. Tämän jälkeen homma oli hallussa, ja lopulta parjatut ja ylivoimia hukanneet ykköskorin jätkät tekivät tärkeimmässä paikassa seitsemän erinomaista suoritusta peräkkäin. KalPalle ei lainattu kiekkoa koko vaihdon aikana, ja syntyi maailman kaikkien aikojen paras täysosuma.
Eemeli kävi kopissa paikkailtavana ja teki 3–2-maalin. Jokin etiäinen muistuttelee, että näin on saattanut käydä joskus jossain aiemminkin, jossain myyttisissä sankaritaruissa.
On mahdollista, että ainakin niiden normaali-ihmisten maailmassa on vieläkin tärkeämpiä asioita kuin se, osuuko itsepäinen kiekko sisätolppaan ja kieriikö se maaliviivaa pitkin raivostuttavasti takaisin kentälle, vai pöllähtääkö jatkoeräverkko ihanammin kuin ilta-aurinko Näsijärven yllä. Mutta koska suurempaa hetkellistä tunnetta kuin Ison Maalin syntymisen euforia on turhaa yrittääkään kuvitella, voidaankin perustellusti todeta, että elämän tarkoitus on huutaminen.
