Ilveksen kumppanina: TT Gaskets

Tamperelaislähtöinen TT Gaskets on Ilveksen virallinen CHL-yhteistyökumppani kaudella 2024–2025.

Tamperelaislähtöinen TT Gaskets on Ilveksen virallinen CHL-yhteistyökumppani kaudella 2024–2025. Vuodesta 1943 lähtien toiminutta yhtiötä ja Ilvestä yhdistävät muun muassa samanlainen arvopohja, jatkuvaan kehitykseen perustuva toiminta ja tavoite myös kansainvälisestä menestyksestä. Ilveksen tulevien CHL-vastustajien kotimaat ovat osuvasti myös TT Gasketsin toimialueita.

TT Gaskets on kolmannen polven perheyritys Hakametsän takaa Jankasta. Yhtiö suunnittelee, valmistaa ja myy vaativia teollisuuden tiivistysratkaisuja 50 maahan. Sen älykkäillä tiivisteratkaisuilla pyritään rakentamaan entistä turvallisempaa teollista maailmaa meille ja tuleville sukupolville ympäri maailman. Tampereen Tiivisteteollisuus Oy:n nimellä perustetun yhtiön tarina alkoi 1940-luvulla Puolustusvoimien toimittajana, kun yhtiö kehitti muun muassa nahkasaappaiden vedenhylkimisen uudelle tasolle nostaneen ja sairaspoissaolot vähentäneen saapasrasvan sekä kaluston toimintaa tehostaneet ja turvallistaneet modernit tiivisteratkaisut.

Tänä päivänä TT Gaskets kehittää ja suunnittelee älykkäitä tiivisteratkaisuja sekä tiivistää teollista maailmaa sen pyrkiessä kohti vihreämpää ja kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiöllä on omaa toimintaa tytäryhtiöiden muodossa Suomen lisäksi myös Ruotsissa ja Saksassa. Lisäksi ensi vuodelle on suunnitteilla tytäryhtiön perustaminen Pohjois-Amerikkaan.

TT Gasketsin tavoitteena on luoda kestävää kansainvälistä kasvua vahvistamalla yhtiön toimintaa fokusmarkkinoillaan, joilla tulevaisuuden teollisuusratkaisuja suunnitellaan ja pilotoidaan kovalla vauhdilla. Hieman Ilvestä nuoremmalle TT Gasketsille on ollut aina selvää, että se haluaa olla teollisen tiivistämisen etulinjassa muotoilemassa oman alansa tulevaisuutta. Yhtiötä onkin uudistettu ja keksitty uudelleen monta kertaa eri sukupolvien aikana, kuten pitkäikäisille perheyrityksille on tyypillistä. Perinteitä kunnioittaen, totta kai.

Yhteistyö Ilveksen kanssa laajenee

Korkea osaaminen, itsensä kehittäminen ja yhteen hiileen puhaltaminen kuvaavat hyvin TT Gasketsia toimijana. Yhtiö näkee paljon samaa Ilveksessä, joka on ottanut merkittäviä uudistus- ja kehitysaskelia viime vuosien aikana. TT Gaskets ja sen henkilöstö ovat kuitenkin kuuluneet Ilveksen kausikorttilaisten joukkoon jo vuodesta 1988 lähtien eli jopa 36 vuoden ajan. Vuosien varrella yhtiö on ehtinyt toimia myös Ilveksen toimiston vuokraisäntänä.

Ilvesläisyys onkin rakentunut TT Gasketsin sisällä vahvaksi. Samaistumisesta Ilveksen toimintaan on myös tislautunut yhtiön sisäinen sanonta ”Be more like Ilves”, jolla tarkoitetaan omien kynsien teroittamista ja itsensä likoon laittamista.

Ilveksen kanssa kumppanoituminen on ollut jo pidemmän aikaa TT Gasketsin toimitusjohtaja Aleksi Arpiaisen mielessä. Viime vuoden aikana yhteistyö saatiin alulle, kun toinen yhtiössä vallalla oleva sanonta ”Less is more” sai uuden merkityksen puolustaja Les Lancasterin ja hänen kauttaan luodun kumppanuuden muodossa.

Hyvin sujuneen ensimmäisen yhteisen kauden jälkeen TT Gaskets halusi laajentaa yhteistyötään Ilveksen kanssa tälle kaudelle. Molempia toimijoita yhdistää vahvan kotimaisen menestyksen tavoittelun lisäksi nälkä ja halu olla merkittävä toimija myös kansainvälisillä areenoilla.

TT Gasketsin toimitusjohtaja Arpiainen on itsekin työskennellyt Sveitsissä ja pelannut siellä myös jääkiekkoa.

”Menestystä täytyy rakentaa pitkäjänteisesti eikä vain pikavoittoja tavoitellen. CHL-yhteistyökumppanuus ja yhteinen kansainvälistymisen matka Ilveksen kanssa tuntuivat luonnolliselta seuraavalta askeleelta tarinassamme. Tähän yhdistyi sopivasti myös se, että yhtiömme kansainvälinen toiminta ja kasvu keskittyy vahvasti saksankieliseen Eurooppaan, Sveitsiin ja Ruotsiin, joista tulevia huippujoukkueita Ilves kohtaa CHL:n alkukierroksilla”, Aleksi Arpiainen sanoo.

”Jääkiekon taso Sveitsissä on erittäin kova, kuten kaikki tiedämme, ja ihmiset suhtautuvat peliin hyvin intohimoisesti. Jääkiekkoareenat ovat usein Sveitsissä erittäin upeissa paikoissa luonnon ja vuorien keskellä. Suuret järvet yhdistävät meitä suomalaisia ja sveitsiläisiä, mutta Sveitsissä ne ovat useimmiten upean kirkasvetisiä ja lumoavien vuorten ympäröimiä. Ilveksen CHL-vastustajien kotikaupungit Lausanne, Geneve ja Zürich ovat kaikki suuria jääkiekkokaupunkeja Sveitsissä.”, Arpiainen lisäksi kommentoi

Ilveksen CHL-kausi 2024-2025

Ilveksen CHL:n alkusarjan kamppailut ruotsalaisia ja puolalaista joukkuetta vastaan ovat yhtiölle mielenkiintoista seurattavaa. TT Gaskets on palvellut asiakkaitaan Ruotsissa jo 50 vuoden ajan ja tytäryhtiönsä kautta 10 vuotta sekä onnistunut kasvamaan paikallisesta kilpailusta huolimatta. Puolasta yhtiö on puolestaan löytänyt myös erinomaisia alihankkijakumppaneita ja samalla saanut seurata maan valtavaa kehittymistä viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Ilveksen otteluohjelmaan CHL:n runkosarjassa sisältyy tälläkin kaudella myös vierasottelu Ranskassa. Maa on merkittävissä määrin täynnä koneenrakennusta muun muassa maatalouskoneiden ja teollisuusmoottorien muodossa. Näitä ovat jo vuosikymmenien ajan tiivistäneet tamperelaiset ratkaisut.

– Ilves ansaitsee parhaan mahdollisen tukemme niin yhteistyökumppaneina kuin kannattajina, jotta se saa mahdollisimman hyvät edellytykset kamppailla voitoista CHL:ssä kovia eurooppalaisia joukkueita vastaan ja kehittää itseään myös kotimaan Liigan nousevia vaatimuksia ajatellen, sanoo toimitusjohtaja Aleksi Arpiainen.

Verkkosivut: tt-gaskets.fi