1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Sunnuntaina pelataan lasten peli – Ilveksellä mahdollisuus revanssiin Ässistä

Sunnuntaina pelataan lasten peli – Ilveksellä mahdollisuus revanssiin Ässistä

Mikko Aaltonen

SU 6.10. 16:00 Ilves - Ässät, Tampere
Teema: Lasten peli

Ilveksen neljän ottelun ruuhkaviikko tulee päätökseen sunnuntaina, kun sarjakärki saa illan ainoassa liigaottelussa vastaansa Porin Ässät.

Molemmat joukkueista olivat edellisen kerran kaukalossa perjantaina. Ilves otti varmoin ottein voiton Mikkelin Jukureista maalein 4–1. Keltavihreiden maaleista vastasivat Simon Johansson, Eemeli Suomi, Juuso Könönen ja tyhjään mikkeliläismaaliin voiton viimeistellyt Kalle Väisänen.

Ässät pelasi niin ikään kotikaukalossa, kun KalPa vieraili Satakunnan pääkaupungissa. Kuopiolaiset iskivät kolme maalia ensimmäiseen erään ja se riitti lopulta myös täyteen pistepottiin Ässien jäätyä maaleitta.

Ilves ja Ässät kohtasivat ensimmäisen kerran tällä kaudella menneenä keskiviikkona. Porissa pelatussa ottelussa Ilves jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman tehtyä maalia, joten patapaitojen voitto kirjattiin tilastoihin lukemin 3–0.

Ennen sunnuntain ottelua Ilveksen kultakypärä on Jens Lööken päässä. Yhdeksässä tämän kauden liigaottelussaan gävleläishyökkääjä on tehnyt vakuuttava tehot 5+13. Porilaisten kultakypärä on sorvattu tiukasti Lenni Hämeenahon päähän. New Jersey Devilsin varauksella on tältä kaudelta kasattuna tehot 4+7. Sunnuntain otteluun Ilves lähtee sarjan piikkipaikalta.

SEURAA HEITÄ:
Ilveksen tšekkisentteri Adam Najman on päässyt koko ajan paremmin ja paremmin sisälle Ilveksen pelaamiseen. Ykkösylivoiman kapellimestari pystyy luomaan tekopaikkoja joukkuekavereille myös tasakentin pelatessa ja onnistui niittaamaan viikko sitten avausmaalinsakin kotoisessa Liigassa Lukon verkkoon. Najmanin on helppo uskoa jatkavan nousujohteista esiintymistään Ilveksen keskisektorilla.

Kokenut Ilves-kasvatti Jan-Mikael Järvinen pelaa kolmatta kauttaan Porissa ja kantaa tällä kaudella myös kapteenin C-kirjainta rinnassaan Jesse Joensuun lopetettua uransa viime kauteen. Yhdeksään otteluun Järvinen on kasannut jo kymmenen tehopistettä ja jos tahti jatkuu samana on edessä 36-vuotiaan sentterin ylivoimaisesti tehokkain liigakausi.


Neljän ottelun härkäviikon viimeinen ottelu Ilves-Ässät käynnistyy sunnuntaina 6.10. klo 16:00.

Ottelun teemana on Lasten peli ja Nokia Arenan aulasta ja käytäviltä löytyykin paljon ohjelmaa ja tekemistä Ilves-perheen pienimmille ja miksei isommillekin jäsenille.

Otteluisäntä Särkänniemi tuo areenan aulaan esiintymään Karmivan Karnevaalin upean Lunddance -tanssiryhmän, jonka esityksiä pääsee seuraamaan aulan lavan edessä useampaan kertaan ennen ottelun alkua. Muutamalle onnekkaalle on katsomoarvonnassa tarjolla myös Karmivan Karnevaalin rannekkeet!

Ohjelmassa on lisäksi mm. taikurikoomikko Tuomas Seikku, pomppulinna, kannatuskylttien askartelupiste, Ipa-Maskotin uusi kuvausseinä, onnenpyöräpeli, nopeuspeli, tarjouksia ja paljon muuta! Tarkemman ohjelman löydät otteluinfo-sivulta.

Ottelutapahtuman aikataulu:

14:30 Ottelun ennakkolähetys ILVES+:ssa
14:30 Lippuportit aukeavat
14:30 Sara Perttunen ja Tapio Laakso ottavat lavan haltuun DJ:n musiikin tahdissa
14:40 Karmivan Karnevaalin tanssiryhmä Lunddance
14:45 Taikurikoomikko Tuomas Seikku
15:00 Karmivan Karnevaalin tanssiryhmä Lunddance
15:05 Ilves Pregame -ohjelmaa
15:20 Karmivan Karnevaalin tanssiryhmä Lunddance
15:30 Taikurikoomikko Tuomas Seikku
15:45 Alkushow
16:00 Ottelu alkaa
Ottelun jälkeen Ilves Aftergame areenan aulassa.

ILVES+ Ottelulähetys lähtee liikkeelle kello 14.30. Lähetyksessä paketoidaan viikon pelillisenä teemana olleen kiekonriistopelaamisen ja käydään luonnollisesti myös Mysteeri-Ilveksen kimppuun.

MTV Urheilun suora lähetys käynnistyy kello 15.45.

OSTA LIPUT OTTELUUN

UUTISET