Ilves siirtyy perjantain paikallispelin jälkeen kotijoukkueen rooliin Nokia Arenalla, kun KooKoo saapuu vieraaksi lauantai-illan koitokseen. Runkosarjan loppusuoralla Ilveksen tavoitteena on alku voittoputkelle.
Perjantain paikallispeli oli tapahtumia täynnä, kuten hyvä paikallispeli usein on. Tappara kävi toisen erän lopulla jo 2–0-johdossa, mutta Ville Meskanen iski kaksi ylivoimamaalia vielä ennen erätaukoa ja kun Juuso Könönen osui kolmannessa erässä, kirjattiin voitto Ilvekselle maalein 3–2.
KooKoo vietti perjantaina omalta kannaltaan harmillisia maalijuhlia JYPin isäntänä Kouvolassa. Jyväskyläläiset nappasivat isot pisteet mukaansa maalein 6–4. KooKoosta maalinteossa onnistui Veeti Miettinen kahdesti ja Ossi-Petteri Jaakola sekä Vilmos Galló kertaalleen.
Lauantain kohtaaminen on joukkueiden neljäs tällä kaudella. Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista kirjattiin kolmen pisteen voittoina Ilvekselle. Viimeisin kohtaaminen joulukuun lopulla päättyi Kouvolassa KooKoon 5–4-jatkoaikavoittoon.
Ilveksen kultakypärä on lauantaina Matias Mäntykiven päässä tehoilla 17+34=51. KooKoon ykköstykki on ollut Radek Koblížek tehoilla 18+21=39. Perjantaina puolivälieräpaikkansa varmistanut Ilves on lauantaina Liigan kärjessä 107 pisteen potilla. KooKoo on sarjan sijalla seitsemän tasapisteissä kuudentena olevan Ässien kanssa. Pisteitä KooKoolla on 91.
TIESITKÖ:
Ilveksen ja KooKoon välisissä otteluissa on nähty runsaasti maaleja. 20 edellisessä keskinäisessä ainoastaan kerran maaleja on nähty vähemmän kuin neljä. Yhdeksän maalin otteluita on nähty tuona aikana kolme.
Ole mukana ottelussa
Ilves vs. KooKoo -ottelu käynnistyy Arenalla 8.3.2025 klo 17:00.
Ottelun teemana on Suomirock + Klubijatkot (K18)! Ilves-Klubille on ottelun jälkeen vapaa pääsy illan ottelulipulla ja kausikortilla, joten otteluiltaa pääsee jatkamaan klo 23:00 asti! DJ Juissin lisäksi lavalle nousee Nättisen Kone, jonka riveissä nähdään rockin huippunimiä:
- Sami Hintsanen (laulu)
- Juha Torvinen (Eppu Normaali, kitara)
- Lacu Lahtinen (Popeda, rummut)
Lue lisää tapahtumasta otteluinfo-sivulta
Ottelutapahtuman aikataulu:
15:30 ILVES+ Ottelulähetys alkaa
15:30 Lippuportit aukeavat
16:00 Ilves Pregame Nokia Arenan aulassa
16:45 Alkushow
17:00 Ottelu alkaa
Klubijatkot (K18) Ilves-Klubilla heti ottelun jälkeen! (pääsy vain illan ottelulipulla ja kausikortilla)
ILVES+ Ottelulähetys alkaa kello 15.30 Nokia Arenan aulassa. Lähetyksessä paketoidaan viikon erikoistilanneteema ja jahdataan Mysteeri-Ilveksen oikeaa vastausta. Mukana tietenkin myös tuoreet aamujääkuulumiset Ilveksen kopista. Tule kuulolle!
MTV Urheilun suora lähetys lähtee liikkeelle kello 16.45.