1. Etusivu
  2. Otteluraportti U20
  3. U20: Ässien maalivahti maalinteossa Hakametsässä

U20: Ässien maalivahti maalinteossa Hakametsässä

Mikko Heinämäki

Viime aikoina hieman mollivoittoisesti U20 SM-sarjassa esiintynyt Ilves ei saanut kurssiaan kääntymään kun se kohtasi lauantaina Hakametsässä Ässät. Surkea avauserä koitui joukkueen kohtaloksi jälleen ja ottelun kohokohdaksi
nousi ottelun viimeinen maali josta vastasi vierailijoiden maalivahti Leevi Leppälahti.

Ilves lähti peliin kevyellä jalalla ja vyörytti hyökkäyksiä alkuminuuteilla kohti vierailijoiden maalia. Pelin edetessä myös Ässät pääsi paremmin peliin mukaan. Ilvesmaalilla kauden ensimmäistä otteluaan torjunut Luka Paavola joutui ensimmäisen kerran yllätetyksi kun Sakari Kostilainen löi maalin edestä vierailijat johtoon. Vain pari minuuttia myöhemmin siirtyi Ässät ylivoimahyökkäyksen päätteeksi jo kahden maalin johtoon. Ilveksen urakka hankaloitui edelleen kun ajassa 18.46 Otso Ylitalo iski vieraat 3-0 johtoon joten ilvesvalmennuksella riitti pohdittavaa ensimmäisellä
erätauolla.

Toisen erän alkuun Ilves sai heti kaksiminuuttisen mutta selvisi takaiskuitta. Heti perään kotijoukkue pääsi puolestaan ylivoimalle mutta myös tämä yritys oli varsin ponneton. Pienen ässäpyörityksen päätteeksi päätti ilvesluotsi Joni Töykkäla herätellä kotijoukkuetta aikalisällä ajassa 27.11. Tästä ei kuitenkaan suurta apua ollut vaan yksin maalin eteen unohdettu Luukas Koski vei Ässät jo neljän maalin karkumatkalle. Kotijoukkueen pitkän maalittoman putken katkaisi kuitenkin Konsta Frantsila ampumalla komean nousun jälkeen ilveksen avausmaalin. Tästä kotijoukkue heräsikin taisteluun ja kavensi hetken päästä ylivoimalla Dan Harkimon maalilla ja Aapo Krookin hieman onnekas pomppu toi Ilveksen jo maalin päähän. Harmillisesti kuitenkin Ässät iski vielä erän lopulla kertaalleen läpiajon jälkitilanteesta vierasjohdoksi 3-5. Näin ollen kotijoukkueelle jäi kirittävää päätöserään kahden maalin verran.

Päätöserä alkoi kotijoukkueen painostuksella joka keskeytyi ajassa 45.24 Viljami Annalan hyökkäyspään rangaistukseen. Tämän jälkeen Ässät vei peliä juuri siihen suuntaan mihin kahden maalin johtoasemassa halusikin ja Ilves ei saanut kunnon kiriä aikaiseksi. Ottelun lopussa nähtiinkin jotain mitä ei ihan joka ottelussa nähdä. Ilveksen yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia pääsi ässävahti Leevi Leppälahti yrittämään pariinkin kertaan osumaa tyhjään ilvesverkkoon ja toinen kerta toi tuloksen ja Leppälahti pääsi tuulettamaan harvinaista temppua maalivahdille iskemällä loppulukemat 3-6.


Edun Herkkukeitaan nälkäisimpänä pelaajana tällä kertaa palkittu Konsta Frantsila harmitteli varsinkin surkeaa avauserää :

– Eka erä oltiin taas tosi huonoja. Sen jälkeen päästiin peliin mukaan mutta nyt se ei vaan riittänyt.

Ilveksen oma kasvatti Frantsila on kuitenkin pääosin tyytyväinenomaan alkukauteensa :

– Roolini on olla selkeä työntekijä meidän hyökkäysosastolla. Henki joukkueessa on edelleen hyvä ja ensi viikonlopun Kuopion turnausviikonvaihde on tärkeä paikka kurssin kääntämiseen.


Ilves U20 pelaa ensi viikonvaihteessa turnausmuotoisesti kolme ottelua Kuopiossa. Seuraava ottelu Hakametsässä pelataan torstaina 24.10 klo 18.30 ja silloin vastaan luistelee JYP Jyväskylästä, tervetuloa !

UUTISET